Isäntä palasi kotiin ja tänään käytiinkin ostamassa lisää levyä ja pohjamaalit tuonne ylös. Viikonloppuna saadaan levytettyä väliseinät. Jos flunssa hellittää otettaan niin mä pääsen myös maalaamaan. Kunhan ei isäntään iske flunssa. Mä kun en niitä levyjä seinään saa. Katsotaan sitten alkuviikosta onko mitään saatu aikaiseksi.

K-raudasta haettiin pohjamaali ja samalla katseltiin hintoja. Tavallisen laakavälioven saa 45 eurolla ja siihen karmit 36€. Sitten oli mdf-levyä kattoon ja sillä oli hintaa 7,50€/m2. Oli halvin kattolevy mitä ollaan nähty. Ihan tavallista valkoista (oli myös "puukuvioista"). Kelpaa. Sitten oli laminaattia 5,90€ värinä pähkinä. Ajattelin kyllä jotain vaaleempaa. Saa nähdä, sijoittaisko kunnolliseen laminaattiin. Mä haluaisin semmosta mattavaaleaa. Vähän kuin valkovahattu paneeli. Muuta ei enää puutukkaan. Pohjamaalin päälle tietty tarvii ostaa sävymaalit. Lastenhuoneisiin tulee sitä mitä lapset haluaa. Yritän heitä sievästi johdatella johonkin mahdollisimman järkevään valintaan. ;o) Sitten vielä listat. That's it!